1,304 words
Suomentanut Jukka Hakola
English original here
Olin ateisti siitä lähtien kun aloin ajatella niin sanottuja syvempiä ajatuksia, aina aikaan noin viisi vuotta sitten. Pidin enemmän termistä “skeptikko”, koska se etäännytti minut niistä mielleyhtymistä, joita sanaan “ateismi” liittyy: sekulaari humanismi, radikaali tasa-arvoajattelu, militantti monikulttuurisuus, demokraattipuolueen äänestäminen jne. Vaikken missään tapauksessa ole synnynnäinen uusoikeistolainen, olen aina ollut liiaksi skeptikko ollakseni kunnon “internet-ateisti.” Internet-ateismin alakulttuuriin ja liikkeeseen osallistuminen vaatii enemmän uskoa tiettyihin asioihin kuin jotkin uskonnot.
Ei ole mitään tapaa todistaa, onko jumala olemassa vai ei. Jotkut kristityt väittävät, että tämä tai tuo dokumentoitu “ihme” todistaa, että juuri heidän jumalansa on olemassa. Jotkut ateistit väittävät, että tämä tai tuo tieteellinen löytö todistaa, että kyseistä jumalaa ei ole olemassa. Kokonainen teollisuudenala tuottaa kirjoja, blogeja ja puutaheinää tarkoituksenaan ratkaista tämä ikuisuuskysymys jompaan kumpaan suuntaan. Henkilökohtaisesti pidän jumaluskoa uskon enkä todistelun kysymyksenä, ja uskon että Jumalan todellinen luonto on väistämättä mysteeri.
Tieteellisestä näkökulmasta jumalan olemassaoloa koskeva kysymys on surkeasti määritelty. Ketä tai mitä me etsimme? Miten voitaisiin kehittää testi, jolla hänen olemassaolonsa voitaisiin todistaa todeksi tai epätodeksi? Väite jumalan olemassaolosta ei ole todistettavissa epätodeksi, se on tieteellisen prosessin ulkopuolella. Sillä ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Kuitenkin amerikkalaisessa populaarikulttuurissa ja varsinkin internetissä ‘ateismi’ on tieteen virallinen uskonnollinen vakaumus, ja ‘kristinuskon’ valitsevat ne jotka haluavat pysyä tietämättöminä.
Uskonnon yhdistämisellä tietämättömyyteen ja ateismin yhdistämisellä tieteeseen on historiallinen perusta, sillä merkittävä osa Amerikan protestanteista seuraa sola scriptura -doktriinia, joka vaatii heitä uskomaan kirjaimellisiin tulkintoihin, jotka on osoitettu vääriksi… hiiteen faktat ja tiede! He ovat rakentaneet “kreationismin” diskursiivisen kuplan, jolla on oma maantieteensä, oma genetiikkansa, oma antropologiansa, oma tähtitieteensä jne. Se on kummallinen kokoelma naurettavan virheellisiä näkemyksiä, jotka on ilmatiiviisti suojattu ulkopuoliselta kritiikiltä.
Kreationismin diskursiivisen kuplan kalvo päästää sisäänsä vain ajatuksia, jotka käyvät yhteen Mooseksen Kirjan kirjaimellisen tulkinnan kanssa. Totuudenmukaisuus on tyystin sivuseikka. Kyseessä on maailmankatsomus, johon tosiseikkojen täytyy sopia, muuten tosiseikat eivät ole tervetulleita. Kreationismi elää pittoreskien kyläkirkkojen suojatussa maailmassa, ja kymmenien miljoonien noissa kirkoissa käyvien vanhojen rouvien sydämissä ja mielissä. Ne ovat kreationismin turva-alueita, joissa kreationismi on suojassa kaikilta haasteilta.
Mutta internetissä on kovin vähän kirkossa käyviä vanhoja rouvia, ja vielä vähemmän turva-alueita.
Niinä harvoina kertoina kun kreationistit alkavat väitellä maailmankatsomuksestaan blogien kommenttiosastoilla, forumeilla, Redditissä, 4chanissa tai 4chonissa, he huomaavat pian olevansa keskellä erimielisten tsunamia ja vertaisarvioidun tieteellisen todistusaineiston painon kasautuvan heidän päälleen. Internet on eräänlainen diskursiivisen vapaaottelun turnaus, jossa erilaiset ajattelutavat asetetaan vastakkain ilman todellisen maailman sääntöjä, rajoitteita tai tabuja. Internet on paikka, jossa diskursiiviset kuplat puhkaistaan.
Käytin kreationismin diskursiivista kuplaa esimerkkinä siksi, että internet-ateistit tuntevat sen ja nauttivat suunnattomasti sen solvaamisesta ja pilkkaamisesta. He pitävät itseään älyllisesti ylivertaisina kreationisteihin verrattuna – loogisina, järjellisinä, tieteellisinä ja kyvykkäinä uhmaamaan dogmeja ja tabuja.
Mutta akateemiset ateistit elävät paljolti omassa liberaalin ryhmäajattelun diskursiivisessa kuplassaan, juuri sellaisessa jonka kalvo päästää sisään vain heidän omaan poliittisesti korrektiin, tasa-arvoiseen, feministiseen ja anti-valkoiseen maailmankuvaansa sopivia tosiseikkoja. He ovat aivan yhtä pahoja, tekopyhyytensä takia oikeastaan pahempiakin.
Heidän epäonnekseen tosiseikat eivät ole tasa-arvoisia, feministisiä tai anti-valkoisia. Mikä ironisinta, aivan samat ihmiset jotka ovat innoissaan piirittäneet kreationismin kappeleitaja hyökänneet niihin, ovat vastaavan piirityksen takia vetäytyneet omiin anti-kappeleihinsa Freethought Blogsiin, SkepChicksiin ja Atheism Plusiin. Atheism Plus on oman määritelmänsä mukaan “turva-alue”, jossa vasemmistolaisia ajatuksia ei alisteta samalle kritiikille ja ristikuulustelulle, joita he ovat pitävinään suuressa arvossa saarnatessaan fundamentalisteja, kädestä ennustajia ja ammattihuijareita vastaan.
Atheism Plus on saarrettu bunkkeri, liberaalin kreationismin turva-alue. Liberaali kreationismi on luomismyytti, jonka mukaan ihmisen evoluutio taianomaisesti pysähtyi noin 160 000 vuotta sitten ja jätti kaikki ihmispopulaatiot ja kummankin sukupuolen täysin samanlaisiksi, jopa keskenään vaihdettaviksi kaikissa paitsi ilmeisimmissä ja pinnallisimmissa piirteissään. Atheism Plus menee vielä pidemmälle väittäessään, että valkoisilla miehillä on ansaitsemattomia etuoikeuksia, joiden olemassaoloa tai olemattomuutta ei voida todistaa. Orwellilaisittain valkoiset miehet ovat vähemmän tasa-arvoisia kuin muut, heitä rajoittavat hämäräperäiset kiintiöt, joilla heidän määränsä pidetään mahdollisimman alhaisena, sekä yksipuoliset keskustelusäännöt, jotka asettavat heidät väittelyssä alakynteen ja jopa rajaavat tiettyjä aiheita keskustelun ulkopuolelle – aiheita joissa heidän mielipiteensä ovat lähtökohtaisesti virheellisiä ja paheksuttavia.
Todellisuus ja Atheism Plus ovat kuin öljy ja vesi. Diskursiivisen kuplansa ulkopuolella sijaitsevassa pelottavassa ja kielletyssä maailmassa…
Jos omaksuu minkä tahansa näistä täysin järkeenkäyvistä näkemyksistä, joutuu ulos “valtavirran” akateemisesta maailmasta ja heidän blogosfääristään. Ennen vanhaan sankarit taistelivat totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Yhä useammin vasemmiston vinoutunut oikeudentaju taistelee empiiristä totuutta vastaan. Vasemmisto on menettämässä otteensa suuresta kertomuksesta, suuren yleisön sympatiat ja tahtonsa puolustaa näkemyksiään diskursiivisen kuplansa ulkopuolella.
Vanhojen kreationistien tavoin uudet kreationistitkin ovat kutoneet monimutkaisia näennäistieteellisiä selityksiä väärässäolemiselleen. Mitkään niistä eivät läpäise Carl Saganin Pötypuheentunnistinta. Kaikkea skeptisyyttä ei katsota hyvällä heidän piireissään. Kritiikki on varattu sinulle, ei minulle. He eivät välitä tieteestä. He eivät välitä totuuden etsimisestä. He välittävät tieteellisestä menetelmästä ja diskursiivisesta kritiikistä silloin, kun se toimii vipuvartena hyökkäyksessä kaikkea kristittyä, valkoista ja miespuolista vastaan. Vaikka vain murto-osa internet-ateisteista on juutalaisia, heidän hyökkäyksensä perustuu juutalaiseen kritiikin kulttuuriin, jota professori Kevin MacDonald on kuvaillut merkkipaaluna pidetyssä trilogiassaan.
Juutalainen vaikutusvalta erottaa laajat ja merkittävät Vietnamin sodan vastaisia protestit nykypäivän sotiin kohdistuvista vaisuista ja merkityksettömistä protesteista. Sama ero on kyseessä, kun kansallinen mediamyrsky nousee uusnatsiöykkärien lyötyä jotakuta juutalaista mutta päivittäisiin mustien valkoisia kohtaan tekemiin raiskauksiin ja murhiin suhtaudutaan tiedotusvälineissä täysin välinpitämättömästi. Tai kun poliitikkomme kauhistuvat Ahmadinejadin aikoessa kuulemma pyyhkiä Israelin kartalta, mutta ovat tyystin välinpitämättömiä kun Israel aivan oikeasti yrittää pyyhkäistä kokonaisen maan kartalta.
Mutta juutalaisten vuosisata oli 1900-luku, eikä juutalaisten vaikutusvallalla ja etuoikeuksilla ole samaa vaikutusta internetissä kuin humanistisessa tiedekunnassa ja valtavirran toimittajien keskuudessa. Liberaali narratiivi on kaatumassa kritiikkiin samalla tavoin kuin etelän rotuerottelu ja monet muut menneiden vuosikymmenten antimodernit virtaukset. Isestäänselvä ja järkevä ovat aivan eri asioita internetissä kuin akateemisen eliitin keskuudessa.
Reaalimaailma on haluton kunnioittamaan Atheism Plusin diskursiivista kuplaa ympäröivää voimakenttää. Kukaan ei voi pelastaa sivuston väkeä suurelta, kasvavalta ja joka suunnasta tulevalta kritiikin tulimyrskyltä (=”trollaamiselta”). Jatkuva “me vastaan he”-asetelma, rehellisen erimielisyyden paheksuminen ja toivottomuuden henki edustavat bunkkerimentaliteetin voittoa epäonnistuneesta yrityksestä luoda älyllinen eliitti internetiin. Kritiikin aiheuttama hidas kuolema on yksi puoli laajemmasta globaalista ilmiöstä, jossa juutalais-amerikkalainen suuri liberaali kertomus haastetaan, kumotaan ja tehdään naurunalaiseksi sen hyväpalkkaisten suojatyöpaikkojen ulkopuolella.
Nämä blogaajakollektiivit olisivat tosin tuhoon tuomittuja, vaikka koko maailma taputtaisi yhdessä ylimielisille feministitylsimyksille. Valkoisten miesten hallitsemiin menestyviin instituutioihin liittyy eräs toistuva sykli: monimuotoisuuden kierre. Aluksi valkoiset miehet päättävät heikentää hiukan asemiaan monimuotoisuuden nimissä ja suosivat ja ylentävät vähemmän päteviä ja lahjakkaita yksilöitä. Peliteorian dynamiikka pitää huolen siitä, että valkoiset miehet kääntyvät seuraavaksi toisiaan vastaan. Jokainen esiintyy diversiteettimyönteisempänä kuin kollegansa ja ajaa vähemmän fanaattiset pois. Lopulta lahjakkaiden työntekijöiden “white flight”-ilmiö rampauttaa koko instituution. Kaiken päätteeksi lahjattomat monimuotoisuuslobbarit poistuvat kuin loiset instituution raadolta etsimään uutta isäntää.
Tämä valkoisten miesten kuvaannollinen itsekastraatio toteutuu kirjaimellisesti niiden yli-innokkaiden kohdalla, jotka silpovat sukuelimensä ja vaativat että heitä kutsutaan naisiksi. Nämä “naiset”, jotka muuten olisivat valkoisia miehiä, ovat tässä vaiheessa tervetulleita liittymään monimuotoisuuslobbareiden joukkoon. Vapaaehtoinen maskuliinisuudestaan luopuminen, lisääntymiskykynsä ja oman identiteettinsä tuhoaminen on suurin mahdollinen katumusharjoitus tässä kultissa, joka luultavasti herättää tulevissa polvissa samaa kieroa antropologista uteliaisuutta kuin muiden kulttuurien oudot itsensäsilpomisrituaalit meissä herättävät.
Amerikkalainen vasemmisto on toisesta maailmansodasta lähtien pitänyt itsestäänselvänä, että sekulaarilla humanismilla on pysyvä jalansija, että kapitalismi ja demokratia jatkossakin jättävät varjoonsa traditionaalisemmat hallitusmuodot, ja että rodulliset erot älykkyydessä, koulutuksessa, tuloissa ja rikollisuudessa katoavat. Mutta viime aikoina kollektiivisessa tulevaisuudenkuvassamme on tapahtunut globaali muutos. Heidän suuri kertomuksensa ei toimi. Heidän tarinansa ei näytäkään siltä kuin pitäisi. Heidän “jumalansa”, vapaus, tasa-arvo ja uuskolonialistinen globalismi, tekevät kuolemaa.
“Meidän” kulttuurisen ja intellektuaalisen eliittimme mukaan tulevaisuus näyttää yhä synkemmältä ja synkemmältä. Tämä arvio on tietenkin täysin subjektiivinen. Edellinen “pimeä aika” sai nimensä juutalaisilta ja rahanvaihtajilta, jotka tähän päivään mennessä ovat nousseet hallitsevaan asemaan moderneissa instituutioissamme. Heille koittaa uusi pimeä aika, sellainen jossa heimo, traditio ja transsendenssi jättävät varjoonsa nykyajan individualismin, itsekkyyden, konsumerismin, materialismin ja globalismin. Huominen kuuluu meille.
Matt Parrott on yhdysvaltalainen poliittinen kirjoittaja, joka on avustanut mm. Occidental Observeria ja Counter-Currents Publishingia.
Source: http://sarastuslehti.com/2013/09/22/militantti-ateismi-ja-uusi-kritiikin-kulttuuri/
Militantti ateismi ja uusi kritiikin kulttuuri
Suomentanut Jukka Hakola
English original here
Olin ateisti siitä lähtien kun aloin ajatella niin sanottuja syvempiä ajatuksia, aina aikaan noin viisi vuotta sitten. Pidin enemmän termistä “skeptikko”, koska se etäännytti minut niistä mielleyhtymistä, joita sanaan “ateismi” liittyy: sekulaari humanismi, radikaali tasa-arvoajattelu, militantti monikulttuurisuus, demokraattipuolueen äänestäminen jne. Vaikken missään tapauksessa ole synnynnäinen uusoikeistolainen, olen aina ollut liiaksi skeptikko ollakseni kunnon “internet-ateisti.” Internet-ateismin alakulttuuriin ja liikkeeseen osallistuminen vaatii enemmän uskoa tiettyihin asioihin kuin jotkin uskonnot.
Ei ole mitään tapaa todistaa, onko jumala olemassa vai ei. Jotkut kristityt väittävät, että tämä tai tuo dokumentoitu “ihme” todistaa, että juuri heidän jumalansa on olemassa. Jotkut ateistit väittävät, että tämä tai tuo tieteellinen löytö todistaa, että kyseistä jumalaa ei ole olemassa. Kokonainen teollisuudenala tuottaa kirjoja, blogeja ja puutaheinää tarkoituksenaan ratkaista tämä ikuisuuskysymys jompaan kumpaan suuntaan. Henkilökohtaisesti pidän jumaluskoa uskon enkä todistelun kysymyksenä, ja uskon että Jumalan todellinen luonto on väistämättä mysteeri.
Tieteellisestä näkökulmasta jumalan olemassaoloa koskeva kysymys on surkeasti määritelty. Ketä tai mitä me etsimme? Miten voitaisiin kehittää testi, jolla hänen olemassaolonsa voitaisiin todistaa todeksi tai epätodeksi? Väite jumalan olemassaolosta ei ole todistettavissa epätodeksi, se on tieteellisen prosessin ulkopuolella. Sillä ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Kuitenkin amerikkalaisessa populaarikulttuurissa ja varsinkin internetissä ‘ateismi’ on tieteen virallinen uskonnollinen vakaumus, ja ‘kristinuskon’ valitsevat ne jotka haluavat pysyä tietämättöminä.
Uskonnon yhdistämisellä tietämättömyyteen ja ateismin yhdistämisellä tieteeseen on historiallinen perusta, sillä merkittävä osa Amerikan protestanteista seuraa sola scriptura -doktriinia, joka vaatii heitä uskomaan kirjaimellisiin tulkintoihin, jotka on osoitettu vääriksi… hiiteen faktat ja tiede! He ovat rakentaneet “kreationismin” diskursiivisen kuplan, jolla on oma maantieteensä, oma genetiikkansa, oma antropologiansa, oma tähtitieteensä jne. Se on kummallinen kokoelma naurettavan virheellisiä näkemyksiä, jotka on ilmatiiviisti suojattu ulkopuoliselta kritiikiltä.
Kreationismin diskursiivisen kuplan kalvo päästää sisäänsä vain ajatuksia, jotka käyvät yhteen Mooseksen Kirjan kirjaimellisen tulkinnan kanssa. Totuudenmukaisuus on tyystin sivuseikka. Kyseessä on maailmankatsomus, johon tosiseikkojen täytyy sopia, muuten tosiseikat eivät ole tervetulleita. Kreationismi elää pittoreskien kyläkirkkojen suojatussa maailmassa, ja kymmenien miljoonien noissa kirkoissa käyvien vanhojen rouvien sydämissä ja mielissä. Ne ovat kreationismin turva-alueita, joissa kreationismi on suojassa kaikilta haasteilta.
Mutta internetissä on kovin vähän kirkossa käyviä vanhoja rouvia, ja vielä vähemmän turva-alueita.
Niinä harvoina kertoina kun kreationistit alkavat väitellä maailmankatsomuksestaan blogien kommenttiosastoilla, forumeilla, Redditissä, 4chanissa tai 4chonissa, he huomaavat pian olevansa keskellä erimielisten tsunamia ja vertaisarvioidun tieteellisen todistusaineiston painon kasautuvan heidän päälleen. Internet on eräänlainen diskursiivisen vapaaottelun turnaus, jossa erilaiset ajattelutavat asetetaan vastakkain ilman todellisen maailman sääntöjä, rajoitteita tai tabuja. Internet on paikka, jossa diskursiiviset kuplat puhkaistaan.
Käytin kreationismin diskursiivista kuplaa esimerkkinä siksi, että internet-ateistit tuntevat sen ja nauttivat suunnattomasti sen solvaamisesta ja pilkkaamisesta. He pitävät itseään älyllisesti ylivertaisina kreationisteihin verrattuna – loogisina, järjellisinä, tieteellisinä ja kyvykkäinä uhmaamaan dogmeja ja tabuja.
Mutta akateemiset ateistit elävät paljolti omassa liberaalin ryhmäajattelun diskursiivisessa kuplassaan, juuri sellaisessa jonka kalvo päästää sisään vain heidän omaan poliittisesti korrektiin, tasa-arvoiseen, feministiseen ja anti-valkoiseen maailmankuvaansa sopivia tosiseikkoja. He ovat aivan yhtä pahoja, tekopyhyytensä takia oikeastaan pahempiakin.
Heidän epäonnekseen tosiseikat eivät ole tasa-arvoisia, feministisiä tai anti-valkoisia. Mikä ironisinta, aivan samat ihmiset jotka ovat innoissaan piirittäneet kreationismin kappeleitaja hyökänneet niihin, ovat vastaavan piirityksen takia vetäytyneet omiin anti-kappeleihinsa Freethought Blogsiin, SkepChicksiin ja Atheism Plusiin. Atheism Plus on oman määritelmänsä mukaan “turva-alue”, jossa vasemmistolaisia ajatuksia ei alisteta samalle kritiikille ja ristikuulustelulle, joita he ovat pitävinään suuressa arvossa saarnatessaan fundamentalisteja, kädestä ennustajia ja ammattihuijareita vastaan.
Atheism Plus on saarrettu bunkkeri, liberaalin kreationismin turva-alue. Liberaali kreationismi on luomismyytti, jonka mukaan ihmisen evoluutio taianomaisesti pysähtyi noin 160 000 vuotta sitten ja jätti kaikki ihmispopulaatiot ja kummankin sukupuolen täysin samanlaisiksi, jopa keskenään vaihdettaviksi kaikissa paitsi ilmeisimmissä ja pinnallisimmissa piirteissään. Atheism Plus menee vielä pidemmälle väittäessään, että valkoisilla miehillä on ansaitsemattomia etuoikeuksia, joiden olemassaoloa tai olemattomuutta ei voida todistaa. Orwellilaisittain valkoiset miehet ovat vähemmän tasa-arvoisia kuin muut, heitä rajoittavat hämäräperäiset kiintiöt, joilla heidän määränsä pidetään mahdollisimman alhaisena, sekä yksipuoliset keskustelusäännöt, jotka asettavat heidät väittelyssä alakynteen ja jopa rajaavat tiettyjä aiheita keskustelun ulkopuolelle – aiheita joissa heidän mielipiteensä ovat lähtökohtaisesti virheellisiä ja paheksuttavia.
Todellisuus ja Atheism Plus ovat kuin öljy ja vesi. Diskursiivisen kuplansa ulkopuolella sijaitsevassa pelottavassa ja kielletyssä maailmassa…
Jos omaksuu minkä tahansa näistä täysin järkeenkäyvistä näkemyksistä, joutuu ulos “valtavirran” akateemisesta maailmasta ja heidän blogosfääristään. Ennen vanhaan sankarit taistelivat totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Yhä useammin vasemmiston vinoutunut oikeudentaju taistelee empiiristä totuutta vastaan. Vasemmisto on menettämässä otteensa suuresta kertomuksesta, suuren yleisön sympatiat ja tahtonsa puolustaa näkemyksiään diskursiivisen kuplansa ulkopuolella.
Vanhojen kreationistien tavoin uudet kreationistitkin ovat kutoneet monimutkaisia näennäistieteellisiä selityksiä väärässäolemiselleen. Mitkään niistä eivät läpäise Carl Saganin Pötypuheentunnistinta. Kaikkea skeptisyyttä ei katsota hyvällä heidän piireissään. Kritiikki on varattu sinulle, ei minulle. He eivät välitä tieteestä. He eivät välitä totuuden etsimisestä. He välittävät tieteellisestä menetelmästä ja diskursiivisesta kritiikistä silloin, kun se toimii vipuvartena hyökkäyksessä kaikkea kristittyä, valkoista ja miespuolista vastaan. Vaikka vain murto-osa internet-ateisteista on juutalaisia, heidän hyökkäyksensä perustuu juutalaiseen kritiikin kulttuuriin, jota professori Kevin MacDonald on kuvaillut merkkipaaluna pidetyssä trilogiassaan.
Juutalainen vaikutusvalta erottaa laajat ja merkittävät Vietnamin sodan vastaisia protestit nykypäivän sotiin kohdistuvista vaisuista ja merkityksettömistä protesteista. Sama ero on kyseessä, kun kansallinen mediamyrsky nousee uusnatsiöykkärien lyötyä jotakuta juutalaista mutta päivittäisiin mustien valkoisia kohtaan tekemiin raiskauksiin ja murhiin suhtaudutaan tiedotusvälineissä täysin välinpitämättömästi. Tai kun poliitikkomme kauhistuvat Ahmadinejadin aikoessa kuulemma pyyhkiä Israelin kartalta, mutta ovat tyystin välinpitämättömiä kun Israel aivan oikeasti yrittää pyyhkäistä kokonaisen maan kartalta.
Mutta juutalaisten vuosisata oli 1900-luku, eikä juutalaisten vaikutusvallalla ja etuoikeuksilla ole samaa vaikutusta internetissä kuin humanistisessa tiedekunnassa ja valtavirran toimittajien keskuudessa. Liberaali narratiivi on kaatumassa kritiikkiin samalla tavoin kuin etelän rotuerottelu ja monet muut menneiden vuosikymmenten antimodernit virtaukset. Isestäänselvä ja järkevä ovat aivan eri asioita internetissä kuin akateemisen eliitin keskuudessa.
Reaalimaailma on haluton kunnioittamaan Atheism Plusin diskursiivista kuplaa ympäröivää voimakenttää. Kukaan ei voi pelastaa sivuston väkeä suurelta, kasvavalta ja joka suunnasta tulevalta kritiikin tulimyrskyltä (=”trollaamiselta”). Jatkuva “me vastaan he”-asetelma, rehellisen erimielisyyden paheksuminen ja toivottomuuden henki edustavat bunkkerimentaliteetin voittoa epäonnistuneesta yrityksestä luoda älyllinen eliitti internetiin. Kritiikin aiheuttama hidas kuolema on yksi puoli laajemmasta globaalista ilmiöstä, jossa juutalais-amerikkalainen suuri liberaali kertomus haastetaan, kumotaan ja tehdään naurunalaiseksi sen hyväpalkkaisten suojatyöpaikkojen ulkopuolella.
Nämä blogaajakollektiivit olisivat tosin tuhoon tuomittuja, vaikka koko maailma taputtaisi yhdessä ylimielisille feministitylsimyksille. Valkoisten miesten hallitsemiin menestyviin instituutioihin liittyy eräs toistuva sykli: monimuotoisuuden kierre. Aluksi valkoiset miehet päättävät heikentää hiukan asemiaan monimuotoisuuden nimissä ja suosivat ja ylentävät vähemmän päteviä ja lahjakkaita yksilöitä. Peliteorian dynamiikka pitää huolen siitä, että valkoiset miehet kääntyvät seuraavaksi toisiaan vastaan. Jokainen esiintyy diversiteettimyönteisempänä kuin kollegansa ja ajaa vähemmän fanaattiset pois. Lopulta lahjakkaiden työntekijöiden “white flight”-ilmiö rampauttaa koko instituution. Kaiken päätteeksi lahjattomat monimuotoisuuslobbarit poistuvat kuin loiset instituution raadolta etsimään uutta isäntää.
Tämä valkoisten miesten kuvaannollinen itsekastraatio toteutuu kirjaimellisesti niiden yli-innokkaiden kohdalla, jotka silpovat sukuelimensä ja vaativat että heitä kutsutaan naisiksi. Nämä “naiset”, jotka muuten olisivat valkoisia miehiä, ovat tässä vaiheessa tervetulleita liittymään monimuotoisuuslobbareiden joukkoon. Vapaaehtoinen maskuliinisuudestaan luopuminen, lisääntymiskykynsä ja oman identiteettinsä tuhoaminen on suurin mahdollinen katumusharjoitus tässä kultissa, joka luultavasti herättää tulevissa polvissa samaa kieroa antropologista uteliaisuutta kuin muiden kulttuurien oudot itsensäsilpomisrituaalit meissä herättävät.
Amerikkalainen vasemmisto on toisesta maailmansodasta lähtien pitänyt itsestäänselvänä, että sekulaarilla humanismilla on pysyvä jalansija, että kapitalismi ja demokratia jatkossakin jättävät varjoonsa traditionaalisemmat hallitusmuodot, ja että rodulliset erot älykkyydessä, koulutuksessa, tuloissa ja rikollisuudessa katoavat. Mutta viime aikoina kollektiivisessa tulevaisuudenkuvassamme on tapahtunut globaali muutos. Heidän suuri kertomuksensa ei toimi. Heidän tarinansa ei näytäkään siltä kuin pitäisi. Heidän “jumalansa”, vapaus, tasa-arvo ja uuskolonialistinen globalismi, tekevät kuolemaa.
“Meidän” kulttuurisen ja intellektuaalisen eliittimme mukaan tulevaisuus näyttää yhä synkemmältä ja synkemmältä. Tämä arvio on tietenkin täysin subjektiivinen. Edellinen “pimeä aika” sai nimensä juutalaisilta ja rahanvaihtajilta, jotka tähän päivään mennessä ovat nousseet hallitsevaan asemaan moderneissa instituutioissamme. Heille koittaa uusi pimeä aika, sellainen jossa heimo, traditio ja transsendenssi jättävät varjoonsa nykyajan individualismin, itsekkyyden, konsumerismin, materialismin ja globalismin. Huominen kuuluu meille.
Matt Parrott on yhdysvaltalainen poliittinen kirjoittaja, joka on avustanut mm. Occidental Observeria ja Counter-Currents Publishingia.
Source: http://sarastuslehti.com/2013/09/22/militantti-ateismi-ja-uusi-kritiikin-kulttuuri/